Pääsiäinen Motovilovkassa

Pääsiäissunnuntaina, Tsernon hehkuvat pölyt yltä karisteltuamme, otettiin Kiovan lähiliikenteen juna noin tunnin matkan päässä nököttävään Motovilovkan kyläpahaseen, jossa viime kesänä tapaamani Tatiana asustaa perheensä kanssa. Koko reissun ideahan lähti oikeastaan siitä, että olin luvannut Tanialle vierailevani Kiovassa pian uudestaan. Alun perin tämän piti tapahtua jo tammikuussa, mutta Suomen-lomani venähtäminen siirsi suunnitelmat pääsiäiseksi. No, Marikan kanssa hynttyyt yhteen lyötyämme matkan muoto morfaantui pahemman kerran ja lopulta nähtiin Taniaa vain yhden iltapäivän ja illan ajan - parempi kuin ei mitään. Ja tuskin tämäkään jäi viimeiseksi tapaamiseksi :)

Jälleen kerran kaikki oikean lippuluukun löytämisestä törkyhalpojen tikettien ostoon ja aikataulujen ja reittien tulkitsemiseen kävi jopa hämmentävän helposti - kyrilliset eivät tässä vaiheessa tuntuneet enää haasteelta tai miltään.

Junassa tarkkailin eritoten noita vasemmalla takana näkyviä juorumummeleita ja oikealla takana näkyvää pariskuntaa.

Oikealla asemalla poistuttuamme ja ns. pimeän taksin kyydittämänä päästiin perille Gurniakin ihanan kodikkaaseen huusholliin. Ihmiset olivat ystävällisiä, aurinko paistoi, pianon kautta ilmoille kaikui säveliä Amélie-elokuvasta (edellisenä yönä kuulemma myös Helan Går ruotsalaisten kuoropoikien kurkuista) ja itketti kun tajuntaan iski, mitkä juhlat oltiin edellisenä iltana missattu jäädessämme Kiovaan nukkumaan. Paikan päällä pääsiäistä oli siis viettämässä muutakin kansainvälistä porukkaa. Yksi heistä oli iki-eksoottisesta Ruotsista Ukrainaan karauttanut Ola, jonka (myöskin ruotsalaiset) kaverit olivat karanneet Tanian luota jo aamutuimaan. Vieläkin punehduttaa ja pyörryttää päätä muistellessani, minkälaiseen kielimyllerrykseen kyseinen nuoriherra allekirjoittaneen pisti sekä jälkiruokapöydässä että paluumatkan aikana Pani Marikan hymistellessä vieressä... Yrittäkää itse jutella niin ruotsiksi, saksaksi kuin englanniksikin ihan järkyttävän kovaäänisessä iltajunassa pitkän ja tunnerikkaan päivän päätteeksi. Sjutton också.

Niistä harmituksen pidätellyistä kyyneleistä huolimatta vietimme Motovilovkassa yhden reissun ihanimmista päivistä. Suurimman osan ajasta pystyi vain hymyilemään, niin tervetulleeksi ja huolehdituksi sai olonsa tuolla tuntea Tanian, hänen äitinsä ja sisarensa hoivissa. Ja pitkin päivää nautituilla viineillä ja mojitoillahan ei ollut sitten mitään tekemistä niiden hehkuvien poskien ja löystyneiden kieltenkantojen kanssa...

Tarjoilut valmistuvat

Tania ja kääryleet

Lasit vaan täytty itsestään, magiaa

Pääsiäispöytä

Pois lähtiessämme innostuttiin aidossa Ukrainalaisessa pikkukylässä vierailusta sen verran, että kamera räpsyi varmaan ahkerammin kuin koko aiemman matkan aikana yhteensä. Seuraavassa tunnelmapaloja riemukkaalta kävelyretkeltämme Tanian luota Motovilovkan junapysäkille - asemasta tässä yhteydessä on varmaan turha puhua. Matkan kaksi parasta kuvaa otettiin vasta laiturilla seisoessamme, mutta ne löytyvät vielä kehittämättöminä kertakäyttökameran kätköistä... palannen asiaan myöhemmin :D

Kiovaan päästyämme aikaa Sevastopolin junan lähtöön oli noin tunti, jonka vietimme tehokkaasti elintarvikkeita, juomia ja kananmunakoristeita shoppaillen. Kaupassa oli myös hyvät musiikit. Alempana matkakumppanini Marika imitoi tuorealtaissa viuhuvia eväkkäitä. Tämän jälkeen meitä kiellettiin käyttämästä kameraa, mutta jatkoin tanssimista.

Ja kun junassa soi viimein Radio Kiovan neuvostojumputusiskelmä, niin vallan hyvä oli aloittaa kahdeksantoistatuntinen pyrähdys halki koko valtavan maan.