maanantai 30. marraskuuta 2009

Tender is the day the demons go away

No morjens. Ei tässä ole edellisen päivityksen jälkeen ehtinyt tapahtumaan muuta kuin paniikki pian koittavasta joulukuusta. Tai siis niistä tekemättömistä koulutöistä. Pikkuhiljaa alkaa meinaan tämä opintopolun kulkeminen riittämään. Iloa kuitenkin tuottaa se, että enää pari hassua viikkoa ja pääsen äidin notkuvan herkkupöydän ääreen, tapaamaan ystäviä ympäri kotimaan kamaraa ja puhumaan tätä ihanaa kieltä niin paljon kuin äänijänteet sietävät. Pitkin syksyähän olen huomannut kielenkantojen kiristyvän vähän oudonkin nopeasti. Saattaa vierähtää helposti kuukausikin puhumatta sanaakaan suomea, joten sitten kun joutuu vaikka puhelimitse hoitamaan jotain asiaa, niin senat tuppaavat menemään sakaisin ja esimerkiksi ärrä korrskahtaa suusta vähän turrhankin suurrella voimalla. Onko kukaan muu ulkomaan eläjä huomannut samanlaisia oireita? Ja kuinka moni jää miettimään suomenkielisiä sanoja ja sitä, voivatko ne oikeasti olla oikeita, hakemiasi sanoja. "Aurinko... aurinko? Aurinko? Onko se sana? Aurinko aurinko lettuja paistaa?". Näinkin on päässyt käymään.

Isn't it strange?

Huomaan myös, että samalla kun tarkkailen ja opiskelen puolalaista kulttuuria, iloitsen enemmän kuin koskaan omasta suomalaisuudestani ja niistä tuhansista pienistä suomalaisen kulttuurin ilmentymistä, joita moni ulkomaalainen tuskin voi koskaan ymmärtää. Itse törmään tähän näkymättömään muuriin täällä tämän tästä, ja vaikka innolla opinkin uutta, niin kaikkea en voi millään ikinä tietää. Hyväksyn sen myös. Se tuottaa tällä hetkellä ehkä enemmän ongelmia, että missä määrin minun tulee vetää rajaa Suomen elämäni ja Puolan elämäni välille. Että olenko täällä tosiaan vain pienellä vierailuperiodilla, kun kotimaasta löytyy ne kaikki "oikeat" omat jutut ja ystävät? Vai yritänkö tosiaan rakentaa tännekin jotain sellasta, johon voisin jopa jossain vaiheessa palata? Onneksi en tee elämästä ainakaan liian helppoa tämänkaltaisilla pohdiskeluilla.

No mutta. Viime perjantaina juhlittiin
Andrzejkia, ja samaan syssyyn tuttavani Natalian kaksikymppisiä. Bileiden teemana oli, että jokainen vieras tuo lahjaksi putelin halvinta mahdollista puolalaista viintä juhlistaaksemme synttärisankarin punk-taustaa. Olinkin kuullut etukäteen jos jonkinmoista kauhistelevaa anekdoottia näistä suhteellisen jymäköistä taikaliemistä. Ensipuraisun jälkeen ilahduin, sillä Suomessa taidetaan osata vielä kauheammin. Huomioikaa
: Jorma on reilu juoma, joka maistuu hyvässä seurassa, mutta omakin seura kelpaa hätätapauksessa. Jorman nimi ja ulkoasu ovat konstailemattoman suomalaisia. Huomioikaa myös vinkki Jormasta loihdittavista drinksuista. Näiden aateliahan on tietty kestosuosikki Jorma vedellä, joka irtosi aikoinaan kantiksestani Mikkelin Rollerista vaatimattomalla puolellatoista eurolla. Mihin on hyvät ajat kadonneet? Ei sovi myöskään unohtaa Valdemaria, Sorbusta, Dorista... oi että.


Toki Puolanmaallakin osataan, vai mitä mieltä olette tästä etikettimaailman kaunottaresta? Killer kakkonen eli dva, hyväksi havaittu, kirsikkainen juoma suklaisilla vivahteilla. Yksi illan suosikeista.

Viinikulttuurin harrastamisen lisäksi Andrzejki-iltaan kuuluivat pelit ja leikit, joilla ennustettiin osanottajien romanttista tulevaisuutta. Oli peli, jossa sydämeen oltiin kirjoiteltu nimiä julkkiksista kadunmiehiin, ja nimi jonka kohdalle pelaaja iski harpin terän, oli pelaajan tuleva aviomies tai -vaimo. Oma harppini löysi erään puolalaisen räppärin kohdalle. Linkitän tänne kuvan jahka ongin miekkosen nimen tietooni, tatuointeja ja valkoinen wifebeater sillä kuitenkin oli. Ei kommentteja!

Seuraavaksi bileisiin osallistuneet tytöt kerättiin eteiseen. Muodostimme kengistämme jonon, ja ensimmäinen ulko-oven kynnyksen ylittänyt mono merkkasi kengän omistajalle pikaisinta avioliittoa kilpaan osallistuneista. Pojat tekivät saman, toki erikseen.

Pojat siinä setvii kenkiään. Onko täällä jotenkin ruutupaidat in?

Sitten sulateltiin kynttilänvahaa ja kaadettiin sitä avaimen läpi reiluna lorauksena vettä sisältävään sankoon. Sangosta löytyvän köntin muodosta piti sitten päätellä jotain, tässä omani:


MITÄ TÄÄ TARKOTTAA?

Sitten oli myös leikki, jossa tytöt saivat kuorittavakseen omenan. Ompusta oli tarkoitus saada kuorittua niin pitkä siivu kuorta kuin mahdollista, jonka jälkeen se viskattiin olan yli ja lattialle lentäneestä läjästä tulkittiin sitten, että mitä kirjainta se voisi eniten muistuttaa. Tällä kirjaimella oli sitten alkava kuoren viskanneen neitokaisen tulevan aviomiehen nimi. Itsehän jättäydyin tästä toimenpiteestä fiksusti sivummalle, koska omena-allergia ylettää myös kosketuksen tasolle. Enkä varmaan osaisikaan enää - näkisittepä minkälaisina lohkoina poistan kuoren omenapiirakkaa pyöräyttäessäni. Sellaisiinkin urotekoihinkin kun joskus kyökin puolella kykenen..


Lähtee melko ammattimaisella otteella

Hauskat juhlat olikin, tosin en tiedä tohdinko enää ikinä koskea killer kakkoseen. Ikinä.

Lauantaina käytiin sitten SQ-klubilla hypähtelemässä Junior Boys:in dj-setin tahteihin, hauskaa oli sekin. Nyt tosin otan vähän iisimmin, sillä akuutit asiat on hoidettava ensin. Hauskaa tosin on tiedossa tälläkin viikolla, menemme ainakin rakkaiden kielikurssitovereiden kanssa syömään, ja ehkäpä tiedossa on jotain muutakin :)


PS: Taidan saada aika älyttömän hienon synttärilahjan mun lempparibändiltä maailmassa:



No Distance Left To Run ilmestyy 19.1.2010

Filmed throughout the band’s 2009 rehearsals and acclaimed summer tour, No Distance Left To Run finds all four members of blur together for the first time in nine years. With previously unseen archive material alongside new interviews and reportage, the film recounts the highs and lows of a very British band from the late 80’s to their headline return at Glastonbury and Hyde Park. The result is a musing on Englishness and identity and a portrait of friendship and resolution.

Jos tuon trailerin näkemisestä en ilman kyyneleitä ja pakahtumista selvinnyt, niin mitenkä sitten koko dokkarista? Oon niin onnellinen, vaikka tuon dokumentin nimi onkin aika pahaenteinen bändin jatkamisen suhteen. Mutta... asia kerrallaan.
Tasaa keskelle

2 kommenttia:

Elian Huijair kirjoitti...

toi etiketti loves

Anna kirjoitti...

ihan tajuttoman upee!