keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Baby it's cold outside!

Viimeiset pari viikkoa ovat kuluneet jos jonkinmoisessa huurussa, ensin stressaten kurssien loppupinnistyksiä ennen joulutaukoa, ja sitten juhlien joulunalusaikaa niin Puolassa kuin Suomessakin. Liitelin kotiin tarpeeksi ajoissa ennen ihan pahimpien lumimyräköiden ja joukkoliikenteen hidasteiden esiinmarssia. Kumpikin kone oli myöhässä neutraalin tunnin tai pari, eikä sillä niin väliä ollut. Ja ihanaa olikin lentää! Esimerkiksi se hetki kun kiitorataa pitkin vyöryvä kone jättää maanpinnan - aah. Risto Mattila joko oli tai ei ollut kanssani samalla lennolla Varsovasta Helsinkiin. Ärsyttää, kun en tiedä varmasti :--D. Niin ja saatiin koneessa jatkuvasti lisää suklaata niiden myöhästymisien vuoksi.

Kiiruhtamalla olen ehtinyt heittämään kotikaupungin lisäksi jo pienimuotoisen turneen Tampereelle ja Jyväskylään, Lahdessa näin jouluvalot ja Pieksämäen asemalla vietin hienon nelikymmenminuuttisen pelaten matopeliä(...). Joka tapauksessa, viime aikaisten rientojen vuoksi kohtalainen kokovartalokooma on minun kohdallani fakta, joten annan jälleen kuvien puhua puolestaan. Tai Puolastaan.

Pidettiin puolanryhmän kanssa jouludinet, eli kokoonnuttiin Xavierille ja jokainen kontribuoi ruokapöytään jonkun oman kulttuurinsa kulinaristisen kärkikokemuksen. Tarjolla oli ainakin espanjalaista perunamunakasta, balkanilaista rehutäytteistä lehtitaikinaleipomusta, turkkilaisia kuskus-henkisiä sörsseleitä, paistettua riisiä vihanneksilla ja katkiksilla kiinalaiseen tyyliin tarjottuna kana-korvasieni-paprika-jutun kanssa, kreikkalaista salaattia, ranskalaista omenajälkiruokaa, suomalaista vodkaa, australialaista, ranskalaista, espanjalaista ja chileläistä viintä, puolalaista olutta, mehua ja kiinalaista teetä. Yksi parhaimmista illoista Poznanissa.


Pieni keittiö, tiivis kokkisota

Tarjolla tänään esim.

Kortteja kirjoiteltiin taasen

Katteltiin kartalta mistä kukakin on kotosin

Jumalatarteetä ja save me honshoi

Kreisii

Reilu viikko ennen joulua Poznan Bethlehem jyrähti käyntiin vanhan kaupungin aukiolla. Kojuja oli jos jonkinmoisia, sisältäen niin koruja, tilpehööriä, perinneruokia, makkaraa, suitsukkeita, kuumaa viintä kuin karkkejakin. Paikalla oltiin käyty jäänveistokilpailu, jonka massiiviset ja pikkutarkat tuotokset reunustivat torin reunoja vaihtuvien värivalojen korostamana. Aukiolla oli myös erilaista ohjelmaa päivästä ja kellonajasta riippuen, esimerkiksi pieniä teatteriesityksiä, kuin myös monentasoisia musiikkiperformansseja pikkuruisella tanssilavalla. Ja toinenkin pikkuruinen lava löytyi, jolle sai mennä soittamaan kilkattavaa kelloa ja tehdä samalla toivomuksen uudelle vuodelle. Itse kävin parikin kertaa!































Nyt voisin viimein rauhoittua ja olla vain hetken aloillani ennen uusien ylikierroksien ottamista tammikuun esseiden ja muiden pakollisten pahojen suhteen. Pihalla on lunta enemmän kuin riittämiin, tärkeimmät ihmiset ovat ulottuvilla ja ruoka- ja suklaatarjoilu pelaa vallan mainiosti. Mitä muuta voi toivoa neljän kuukauden nuudelikitkuttelun jälkeen? Borta bra men hemma bäst vai mitensenytmeni :)


Hyvää joulua
Merry Christmas
Wesołych Świąt

T: Anna

torstai 10. joulukuuta 2009

Come on, come on, come on, get through it!

Jee, viikon päästä Suomeen! Tuntuu, että olen hehkuttanut tätä jo vähän liikaakin? Toivottavasti kukaan ei vedä sellaisia johtopäätöksiä, että olisin jotenkin tosi koti-ikäväinen ja kyllästynyt Puolaan. Siitä ei ole kyse, ei niin mitenkään, oikeastihan olen kotiutunut tänne tässä vaiheessa jo hyvin ja paremminkin. Ja odotan ensi kevättä valtavalla mielenkiinnolla. Mikään avautumisblogi tämä ei ole missään vaiheessa ollut, eikä tästä sellaista tule, mutta sen sanon, että nyt kaivataan sitä paljon puhuttua etäisyyttä asioihin, että voi sitten tammikuussa palata Puolaan uudelleen järjestellyin aivolokeroin varusteltuna. Toki mahdollisuus garderoobin täydentämiseen, se ravintopuoli, se kielikysymys ja parit Suomen päähän sovitut reissut ja treffitkin asiaan vaikuttaa, eli hölmö olisin jos en hieman hihkuisi.

Vähän on alkanut ns. reissujännitys (kyllä, jopa kotimaata kohti) polttelemaan, johan tässä on nelisen kuukautta eri maisemissa ravattu ja Poznanissa jumitettu. Pari päivää sitten tosiaan pysähdyin miettimään, että mitäköhän mulle oikein tapahtui viimeisen Berliininreissun jälkeen? Yksi tarkoitus Puolassa ollessa oli nähdä ja matkustella niin paljon kuin mahdollista, mutta lokakuun jälkeen en ole poistunut kaupungistani kuin yhdeksi viikonlopuksi sinne Opalenican kyläpahaiseen. Siitäkin on aikaa jo vaikka millä mitalla. Unohdin muuten kokonaan laittaa sieltä valokuvia jälkeenpäin, eli:


Hautuumaa; Pyhäinpäivä oli lähestymässä


Lauantaimarkkinat


Makaroonilaatikkohan se siinä jos silmiä siristää


Hiano mosaiikkitalo. Pullonsirpaleista koottu siis nuo seinät kaikki. Kuulemma joku hääperinne on särkeä värikkäitä pulloja pitkin hääpaikan pihamaata - auts! Mutta niinhän ne sanoo, että sirpaleet tuottavat onnea.


Lähikuvaa vielä, äiti ainakin arvostaa!


Muuten joulukuu on sujunut joutuisasti, totuttuun tapaan. Nyt vietän melkeinpä kokonaan vapaata viikkoa kun puolan tunnit peruuntuivat tämän viikon osalta. Osa koulututuista on kadonnut jo maailmalle jäädäkseen. Ainakin usea Irkutskilaisystävä on tullut heipatettua parin viime viikon sisällä, viimeksi eilen. Haikeaa, mutta ainakin tietää, että on joku vastassa sitten kun toteutan elämäni haaveen ja lähden junailemaan halki Siperian. Eikä tilanne ole oikeastaan kovin surullinen, sillä parhaat tuttavuudet ovat onneksi jäämässä tänne koko vuodeksi kuten minäkin. Näiden jäljellä olevien kielikurssilaisten kanssa pidetäänkin vielä tänä viikonloppuna pikkujouluruokabileet, joihin jokainen tekee jotain oman kulttuurinsa apetta. Itselläni ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, mitä tarjottavaa kemuihin keksisin. Inhoan tämän talon keittiötä ja raaka-ainesvalikoima on Puolassa usean ruokalajiehdokkaan osalta valitettavan puutteellinen. Ideoita otetaan vastaan!

6.12, Suomen juhliessa itsenäisyyttään, Puolassa vietettiin Mikolajta. Juhlan perimmäinen tarkoitus jäi meikäläiseltä hieman hämärän varjoon, mutta ainakin sillon annettiin lahjoja!




Kakku-kämppikseltä, joka sydänsuruistaan huolimatta edelleen passuuttaa allekirjoittanutta viikosta toiseen, sain suklaata niin karamellien kuin joulupukin muodossa. Ja taustalla lymyilee mikäs muu kuin kirjekuorellinen öylättiä toisen kämppiksen vanhemmilta. Joo, öylättiä. Kakku-kämppiksen kanssa kommunikointi on nykyään jo lähestulkoon luontevaa, muuten. Siinä missä kollektiivisen heikohko saksamme tai heiveröisissä, mutta voimistuvissa kantimissa killuva puolan ymmärtämiseni pettää, otetaan peliin Google Kääntäjä ja a vot, yhteisymmärrys on hidas mutta taattu :D

Google-kääntäjästä puheenollen..


For those who try to read my blog by running it through Google Translator, and I know for a fact that there are some people who do this, please stop now. It's not worth it - unless you're up for laughs and confusion. What I'm saying in this entry is that even though I love it here in Poland, I'm eagerly looking forward to going home to Finland for Christmas (because of the family, food, friends, language, and the much needed distance). Then I wondered why I haven't been travelling at all during the last couple of months, posted some pictures from my trip to the village of Opalenica a long while ago, and concluded by presenting my Mikolaj presents :)

maanantai 30. marraskuuta 2009

Tender is the day the demons go away

No morjens. Ei tässä ole edellisen päivityksen jälkeen ehtinyt tapahtumaan muuta kuin paniikki pian koittavasta joulukuusta. Tai siis niistä tekemättömistä koulutöistä. Pikkuhiljaa alkaa meinaan tämä opintopolun kulkeminen riittämään. Iloa kuitenkin tuottaa se, että enää pari hassua viikkoa ja pääsen äidin notkuvan herkkupöydän ääreen, tapaamaan ystäviä ympäri kotimaan kamaraa ja puhumaan tätä ihanaa kieltä niin paljon kuin äänijänteet sietävät. Pitkin syksyähän olen huomannut kielenkantojen kiristyvän vähän oudonkin nopeasti. Saattaa vierähtää helposti kuukausikin puhumatta sanaakaan suomea, joten sitten kun joutuu vaikka puhelimitse hoitamaan jotain asiaa, niin senat tuppaavat menemään sakaisin ja esimerkiksi ärrä korrskahtaa suusta vähän turrhankin suurrella voimalla. Onko kukaan muu ulkomaan eläjä huomannut samanlaisia oireita? Ja kuinka moni jää miettimään suomenkielisiä sanoja ja sitä, voivatko ne oikeasti olla oikeita, hakemiasi sanoja. "Aurinko... aurinko? Aurinko? Onko se sana? Aurinko aurinko lettuja paistaa?". Näinkin on päässyt käymään.

Isn't it strange?

Huomaan myös, että samalla kun tarkkailen ja opiskelen puolalaista kulttuuria, iloitsen enemmän kuin koskaan omasta suomalaisuudestani ja niistä tuhansista pienistä suomalaisen kulttuurin ilmentymistä, joita moni ulkomaalainen tuskin voi koskaan ymmärtää. Itse törmään tähän näkymättömään muuriin täällä tämän tästä, ja vaikka innolla opinkin uutta, niin kaikkea en voi millään ikinä tietää. Hyväksyn sen myös. Se tuottaa tällä hetkellä ehkä enemmän ongelmia, että missä määrin minun tulee vetää rajaa Suomen elämäni ja Puolan elämäni välille. Että olenko täällä tosiaan vain pienellä vierailuperiodilla, kun kotimaasta löytyy ne kaikki "oikeat" omat jutut ja ystävät? Vai yritänkö tosiaan rakentaa tännekin jotain sellasta, johon voisin jopa jossain vaiheessa palata? Onneksi en tee elämästä ainakaan liian helppoa tämänkaltaisilla pohdiskeluilla.

No mutta. Viime perjantaina juhlittiin
Andrzejkia, ja samaan syssyyn tuttavani Natalian kaksikymppisiä. Bileiden teemana oli, että jokainen vieras tuo lahjaksi putelin halvinta mahdollista puolalaista viintä juhlistaaksemme synttärisankarin punk-taustaa. Olinkin kuullut etukäteen jos jonkinmoista kauhistelevaa anekdoottia näistä suhteellisen jymäköistä taikaliemistä. Ensipuraisun jälkeen ilahduin, sillä Suomessa taidetaan osata vielä kauheammin. Huomioikaa
: Jorma on reilu juoma, joka maistuu hyvässä seurassa, mutta omakin seura kelpaa hätätapauksessa. Jorman nimi ja ulkoasu ovat konstailemattoman suomalaisia. Huomioikaa myös vinkki Jormasta loihdittavista drinksuista. Näiden aateliahan on tietty kestosuosikki Jorma vedellä, joka irtosi aikoinaan kantiksestani Mikkelin Rollerista vaatimattomalla puolellatoista eurolla. Mihin on hyvät ajat kadonneet? Ei sovi myöskään unohtaa Valdemaria, Sorbusta, Dorista... oi että.


Toki Puolanmaallakin osataan, vai mitä mieltä olette tästä etikettimaailman kaunottaresta? Killer kakkonen eli dva, hyväksi havaittu, kirsikkainen juoma suklaisilla vivahteilla. Yksi illan suosikeista.

Viinikulttuurin harrastamisen lisäksi Andrzejki-iltaan kuuluivat pelit ja leikit, joilla ennustettiin osanottajien romanttista tulevaisuutta. Oli peli, jossa sydämeen oltiin kirjoiteltu nimiä julkkiksista kadunmiehiin, ja nimi jonka kohdalle pelaaja iski harpin terän, oli pelaajan tuleva aviomies tai -vaimo. Oma harppini löysi erään puolalaisen räppärin kohdalle. Linkitän tänne kuvan jahka ongin miekkosen nimen tietooni, tatuointeja ja valkoinen wifebeater sillä kuitenkin oli. Ei kommentteja!

Seuraavaksi bileisiin osallistuneet tytöt kerättiin eteiseen. Muodostimme kengistämme jonon, ja ensimmäinen ulko-oven kynnyksen ylittänyt mono merkkasi kengän omistajalle pikaisinta avioliittoa kilpaan osallistuneista. Pojat tekivät saman, toki erikseen.

Pojat siinä setvii kenkiään. Onko täällä jotenkin ruutupaidat in?

Sitten sulateltiin kynttilänvahaa ja kaadettiin sitä avaimen läpi reiluna lorauksena vettä sisältävään sankoon. Sangosta löytyvän köntin muodosta piti sitten päätellä jotain, tässä omani:


MITÄ TÄÄ TARKOTTAA?

Sitten oli myös leikki, jossa tytöt saivat kuorittavakseen omenan. Ompusta oli tarkoitus saada kuorittua niin pitkä siivu kuorta kuin mahdollista, jonka jälkeen se viskattiin olan yli ja lattialle lentäneestä läjästä tulkittiin sitten, että mitä kirjainta se voisi eniten muistuttaa. Tällä kirjaimella oli sitten alkava kuoren viskanneen neitokaisen tulevan aviomiehen nimi. Itsehän jättäydyin tästä toimenpiteestä fiksusti sivummalle, koska omena-allergia ylettää myös kosketuksen tasolle. Enkä varmaan osaisikaan enää - näkisittepä minkälaisina lohkoina poistan kuoren omenapiirakkaa pyöräyttäessäni. Sellaisiinkin urotekoihinkin kun joskus kyökin puolella kykenen..


Lähtee melko ammattimaisella otteella

Hauskat juhlat olikin, tosin en tiedä tohdinko enää ikinä koskea killer kakkoseen. Ikinä.

Lauantaina käytiin sitten SQ-klubilla hypähtelemässä Junior Boys:in dj-setin tahteihin, hauskaa oli sekin. Nyt tosin otan vähän iisimmin, sillä akuutit asiat on hoidettava ensin. Hauskaa tosin on tiedossa tälläkin viikolla, menemme ainakin rakkaiden kielikurssitovereiden kanssa syömään, ja ehkäpä tiedossa on jotain muutakin :)


PS: Taidan saada aika älyttömän hienon synttärilahjan mun lempparibändiltä maailmassa:



No Distance Left To Run ilmestyy 19.1.2010

Filmed throughout the band’s 2009 rehearsals and acclaimed summer tour, No Distance Left To Run finds all four members of blur together for the first time in nine years. With previously unseen archive material alongside new interviews and reportage, the film recounts the highs and lows of a very British band from the late 80’s to their headline return at Glastonbury and Hyde Park. The result is a musing on Englishness and identity and a portrait of friendship and resolution.

Jos tuon trailerin näkemisestä en ilman kyyneleitä ja pakahtumista selvinnyt, niin mitenkä sitten koko dokkarista? Oon niin onnellinen, vaikka tuon dokumentin nimi onkin aika pahaenteinen bändin jatkamisen suhteen. Mutta... asia kerrallaan.
Tasaa keskelle

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Time flies swift as an arrow pt. 2

Voi kauhia, miten huono omatunto mulla on tästä päivittämättömyydestä! Aika on vaan edennyt usainbolttimaisella nopeudella kohti tulevaisuutta, välillä jopa käsistä riistäytyen. Toinen vuoden kiireisimmistä ajoista opiskelujen suhteen on koittamassa. Aloittamattomien esseiden palautuspäivät kajastavat horisontissa, ja joka päivä mieleen juolahtaa joku elämää tärkeämpi asia joka piti tehdä jo viikko sitten; silloin, kun olin liian kiireinen uppoutuessani sängyn pohjalla uusimman Gossip Girl -tuotantokauden kiemuroihin. Pahimmissa ahdistuksen aallonpohjissa tuumituttaa, että mikäköhän järki tässä akateemisuuden Via Dolorosassa oikein on? Ammattikorkealla "olisit jo perillä". Mutta minkäs teen, kun kaikki mitä haluan opiskella löytyy hyvin pitkälti humanististen tiedekuntien uumenista. Eli yliopistosta.

Viikot ovat siis vierineet samalla kaavalla päivästä toiseen: nukun joka päivä aivan liian pitkään, iltapäivästä menen kouluun, illalla palaan koulusta Tescon kautta kotiin, syön ja lopuksi valvon internetin tai jonkin tv-sarjan parissa aivan liian pitkään. Tylsää? Jep. Onneksi on olemassa viikonloput (tai torstait, tai keskiviikot..), jolloin tulee tehtyä jotain muutakin. Joskus saatan shokeerata unirytmiäni heräämällä jopa hälyttävän aikaisin, esimerkiksi kun eräänä lauantaiaamuna kahdeksalta mentiin tekemään kämppiksestä radiotähteä paikalliseen opiskelijaradioon, tai eilen, kun menin aamuvarhain englannin kielen taitoja mittaavaan TOEFL-testiin.

Vastapainoksi on tullut hilluttua diskoissakin, kuten silloin kun kämppis tuli valituksi tuohon radiopestiin, tai silloin kun lähdin pitkästä aikaa leikkimään ehtaa erasmus-opiskelijaa tram partyihin. Ei ollut tarkoitus, mutta kun edeltävänä yönä sain viestiä, että lippu on ostettu, ei tainnut ollut vaihtoehtoa! Oli ehkä älyttömin idea muuten ikinä - tunkea pari sataa janoista vaihtaria ahtaisiin raitiovaunuihin, iskeä Macarena sterkkoihin ja lähteä raiteiden päälle. Morjens.. Tai älyttömin idea itselle - tunkeutua parin sadan janoisen vaihtarin (lue: espanjalaisen) kanssa ahtaaseen raitiovaunuun Macarenan soidessa. Kaikenlaista. Onneksi espanjat on ihan rentoja kavereita.


Kaakaolla Kaakaotasavallassa


Raitsikassa onpi tunnelmaa ja matka katkeaa kun siirrytään diseen

Muita kuukauden aktiviteetteja ovat olleet parin ravintolaillallisen lisäksi esimerkiksi 11.11 vietetty Puolan itsenäisyyspäivä. Poznanissa pääfokus oli tosin kaupungin pääkadun Święty Marcin:in nimipäivässä. Kyseisenä keskiviikkona koulut ja kaupat olivat kiinni, joten toimettomuudestani johtuen käväisin keskustassa vilkaisemassa meininkiä. Melkoiset markkinat ne olivatkin! Joka puolella oli erilaisia ruokia, koruja ja krääsää myyviä kojuja, musiikki soi ja ihmiset säntäilivät juhlatunnelmissaan sinne tänne. Marcinilla varttimetrin matkan etenemiseen sai tuhlata puolestaan varttitunnin, jos ei enemmänkin. Sen verta tiiviisti olivat ihmiset jämähtäneet muun muassa kojujen, kansantanhujen ja mini-jenkkifutiksen ääreen. Hässäkkä kävikin pian kipunoimaan päätä, joten ostin parit jättimäiset rogale marcinskiet ja lähdin takaisin kotiin mussuttamaan marsipaanisia leivoksiani. Ilotulituksiakin olisi kai ollut tarjolla illalla, mutta itse unohdin ne autuaasti vapaapäivästä nautiskellessa.


Paikoilleen jämähtänyt itsenäisyyspäivän massa

Jokunen tovi sitten samalla paikalla Poznanissa järjestettiin myös mielenosoitus kaikenlaisen suvaitsevaisuuden puolesta. Kämppikseni on osallistunut tähän kulkueeseen viimeiset kuusi vuotta, joten hänelle kiitos tämän tapahtuman löytämisestä. Puola on maa, joka tarvitsisi ehdottomasti lisää aktivismia - ja eritoten lisää erilaisuuden hyväksyntää. Välillä ihan puistattaa, miten vanhanaikaisia ajatusmaailmoja täällä yhä pidetään korkeassa arvossa. Itse pidin siis mielenosoitukseen osallistumista ihan kunnia-asiana ihmisten kytätessä katujen laidoilta. Kiinnostusta äänekäs kulkue herättikin kiitettävissä määrin. Niin kulkueeseen osallistujia kuin katsojiakin oli paljon, ja moni tuntui ilahtuvan demonstraation energisyydestä, vaikka joukossa näkyi myös paheksuvia ja/tai oudoksuvia silmäpareja. Tänä vuonna osallistujia oli enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ilmeisesti tämä vuosi oli myös ensimmäinen ilman mitään ylimääräisiä rähinöintejä. Itselleni kulkueesta tuli pienet kukkaislapsi-vibat, ja pidin mielenosoitusta laidustavia luotiliivisiä virkavallan edustajia lähinnä huvittavana mausteena värikkäässä sopassamme.


Suvaitsevaisuuden puolesta etenevä massa

Että semmoisia tapahtumia pääpiirteissään on sisältänyt viimeiset pari viikkoa. Sain viimein ostettua lennotkin jouluksi kotiin, 17.12 - 4.1 ilakoin siis kotimaan kamaralla, enkä muuten malta odottaa.Tykkään edelleen olla täällä, etenkin silloin kun teen jotain normista poikkeavaa ja näen uusia seutuja. Toissapäivänäkin täällä paistoi koko päivän niin järjettömän kirkas ja lämmin aurinko, että kaupungilla kulkiessani hymyilevä pääni pyöri joka suuntaan ihmetellessään, miten kaunista täällä voikaan olla (kevättä odotellessa...). Mutta, ekassa kappaleessa mainituista, ja parista muustakin syystä, alkaa olla just eikä melkein paras hetki tulla käväisemään kotosalla ennen paria isompaa koulukoetusta + kevätlukukautta.

Eipä tässä sen ihmeempiä, pikais(emp)iin uudelleenkuulumisiin ja parempiin kuviin, do widzenia!

tiistai 3. marraskuuta 2009

Normipäivä

BRR! Täällä alkaa olla aika turkasen kylymä jopa minun arktisiin ilmoihin tottuneelle hipiälleni. Viikonloppuna saamastani talvitakista ja muista viluilman tamineista olen edelleen enemmän kuin iloinen. Näinköhän on enää yhtään nahkatakkipäivää edessä tänä syksynä, olen niin mukavuudenhaluinen nykyään.

Tänään oli superkuulas, kirkas syyspäivä. Aamulla heräsin siihen, että aurinko värjäsi huoneeni seiniä keltaisella ja punertavalla kullalla. Ensimmäinen edes jollain tapaa helpohko tiistaiherääminen siis.. Koulupäivä meni mukavasti - olin kerrankin ajoissa aamuluennolla, jolla käsiteltiin mielestäni suhteellisen arveluttavaa avantgardistista runoutta. Tämän jälkeen tartuin itseäni viimein kaksin käsin niskasta kiinni ja sain luettua huomiseen puolan kokeeseen, pari edellistä päiväähän kuluivat halloweenin jäljiltä vauhdikkaasti sängynpohjalla tietokoneen kanssa laiskotellen. Aktiivitiistain kruunasi kommunismikurssin kävelyretki keskustaan katselemaan kaikenlaisia kommunismiin liittyviä mestoja ja muistomerkkejä. Kävimme esimerkiksi vanhalla ja valtavalla synagogalla, joka vallattiin vuonna 1939 ja muutettiin natsien toimesta kylpyläksi tahi uimahalliksi. Uimahalli se on edelleenkin - kuulemma yksi Poznanin huonoimpia tosin. Pari muutakin yltiömielenkiintoista kohdetta noi kurssin puolalaiset oppilaat olivat onnistuneet valitsemaan, tosin tajusin kaivaa reitin aikana kameran esiin vain kerran:


Korvikkeita siinä mainostetaan


Mahtoiko johtua kävelyretken aiheuttamista ahaa-elämyksistä, aurinkoisesta säästä, parista kotosalla eristyksissä vietetystä päivästä vai mistä, mutta kotimatkalla katselin maisemia ihan uusin silmin. On tää vaan kiva kaupunki.

Sain muuten sen Spotifyn toimimaan tänään ilman luottokortteja tai kuukausilahjoituksia; Marika antoi vinkkiä ja riitti kun pistin ystäväni Elinan loggaamaan tunnuksillani Spotifyhyn kotimaan kamaralla. Musiikki virtaa nyt ilmatteeksi taas neljätoista päivää, kunnes joku luottohenkilö Suomessa saa tehdä saman tempun uudestaan. Mahtavaa!


Niin joo. Vaikka täällä on tullut vietettyä vasta reilu kuukausi, niin tulevaisuuden tuulet puhaltavat jo ja yritän parhaani mukaan ryhtyä hommiin, että olisi tekemistä senkin jälkeen kun täältä palaa takaisin. Tämä koulutuspoliittisiin asioihini liittyvä haave vaatii vähän (tai vähän enemmänkin) sekä rahallista, hermollista ja ajallista panostusta, mutta toivottavasti tärppää ensi yrittämällä!


perjantai 30. lokakuuta 2009

Ajankohtainen vitonen


1. Tää internetti ei ehkä ollutkaan maailman paras ratkaisu. En nimittäin tajunnut viiden gigan kuukausittaisen siirtorajoituksen olevan NÄIN pieni (gigat, bitit, nanot, kilotavut, jne, mina ei ymmarra tama kieli)! En ole tehnyt koneella minkäänmoisia latauksia, mutta ilmeisesti kuuntelemieni nettiradioiden ja blogiin lataamieni kuvien ansiosta rajat paukkuivat ennen aikojaan, ja tässä sitä taas ollaan, käytännssä netitönnä.

2. Suomesta lähdettyäni olen ollut myöskin ilman universumin lahjaa musiikin suurkuluttajille, Spotify:ta. Eihän Puolassa moiset hienoudet suinkaan toimi. Tutkittuani asiaa keksin viimein, että saan ohjelman jälleen käyttööni, jos sijoitan 9,90 euroa kuussa Spotify Premiumiin, joka mahdollistaa rajattoman ja mainoksettoman Spotifyn käytön matkustaessa. Oma Spotifyni on rekisteröity Suomeen, joten pikkaisen pulittamalla "Spotify-matkustan" luultavasti kotiinpaluuseeni saakka. Ainoa este minun ja musiikkionnen tiellä on viimeisimmästä Berliininreissusta saakka jäissä ollut rahatilanne. Kuun alkua ja opintotukia odotellessa, siis.. kuten aina.

3. Pari viikkoa sitten tartuin viimein toimeen ja otin yhteyksiä eri tahoihin vaihtoni vuoden mittaiseksi pidentämisen tiimoilta. AMU:sta vastattiin tunnissa, että asia on täysin OK kun teen vain uuden opintosuunnitelman keväälle. Omasta yliopistosta ei taas ole vastattu puolentoista viikonkaan jälkeen.. Otin historian laitokseen yhteyttä ja heille pidentäminen käy, mutta KV-toimistosta olisi tärkeää saada vahvistus. Turhauttaa, kohta pitää varmaan soitella perään.

4. Aika hurja viikko takana kaikin puolin. On ollut kämppiksen synttärijuhlia täyspuolalaisella kokoonpanolla, ja brittiläisen Baddies-yhtyeen keikkaa, jolle astelin reteästi sisään nimi kutsuvieraslistalla. Oli muuten yllättävän hyvä keikka, aikalailla just meikäläisen pirtaan sopiva, energistä esiintymistä, tarttuvia ralleja, jotain Kaiser Chiefsin ja Franz Ferdinandin raisumpaa välimaastoa, hyvä bilebändi! Kävin tuossa sivussa koulussakin jotain tekemässä, ja iltaisin yritin hoitaa suhteita muihin erasmuksiin. Ihanaa siis, että on viikonloppu! Lunta ei ole tullut vieläkään, mutta talvivaatteetkin ovat vielä matkalla kohti Poznania. Missä lienevätkään..

5. Kun olin kirjoittamassa tätä, niin pari kämppistä tuli koputtelemaan ovelle: alakerrassa odotti hampaaton postimies iiiiison paketin kanssa! Ihminen ei varmaan ikinä ole tullut näin onnelliseksi kasasta talvivaatteita, parista MeNaisista, Fazerin Marianne-suklaasta ja muusta minitilaan ängetystä vanhasta, mutta omasta sälästä. Äiti on paras!!!

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Just to live in the past tense

On unohtunut julkaista pari kuvaa Varsovasta. Keskustaa, laitakaupunkia, museonäkymiä. Ei mitään maatajärisyttävää, mutta pistetään nyt kuitenkin... Taisin tosiaan käväistä Varsovassa kuukauden aikana nelisen kertaa, ja kuvia on tämä vaivainen kourallinen. Jes. Krakovastahan puolestaan otin pelkkiä hautausmaakuvia, ei sillä.

Muutoinkin kävin jotain reissun aikaisia kuvakansioita läpi, ja tuntuu, että kamalasti on jäänyt hyviä juttuja julkaisematta joko kiireen tai puoliolkaisuuden vuoksi. HARMIN PAIKKA.










...ZADNA DZIWKA NIE ZASTAPI SMAKU PIWKA!!!












lauantai 24. lokakuuta 2009

Time flies swift as an arrow


Elämä sujuu päivästä toiseen ihan maireanlaisesti. Kurssit menee pian jo neljättä viikkoa ja opiskelun makuun olen pääsemässä yhä kasvavissa määrin, etenkin kieliopintojen suhteen.. viisi tuntia per ilta, kaksi kertaa viikossa on melkoisen intensiivistä mättöä, mutta itsepähän sitä halusin! Sanasto karttuu hyvään ja pikaiseen tahtiin, mutta lausuminen tuottaa aika paljon hankaluuksia. Ei tämä suu ole tottunut sellaisiin konsonantti- ja sibilanttirykelmiin, mitä tämä kieli on pullollaan. Ryhmä on kuitenkin jees, tunnit kuluvat letkeästi ja tuttavuutta on tullut tehtyä niin Ranskan, Espanjan, Turkin, Unkarin, Venäjän kuin Kiinankin edustuston kanssa. Bardzo dobrze.

Kämpillä puolestaan jylläävät edelleen puolalaisvoimat. Kakkukämppiksen anteliaisuus ei ollut pelkkää alkuhuomaavaisuutta, vaan tarjoilut ovat jatkuneet päivästä ja viikosta toiseen. Ei mun oikeastaan tarvitsisi kuluttaa täällä ruokaan rahaa yhtään, sen verta ahkeraan tuo kolkuttelee ovellani milloin minkäkinmoisten kantamuksien kanssa. Eikä tämä vieraanvaraisuus pelkkään ruokaan rajoitu! Kuluneella viikolla hän vaati saada viedä minut elokuviin. Kaupassa käydessämme ihastelin jotain Nivean mansikkasaippuaa, ja seuraavana päivänä hän toi minulle "ylijäämävarastostaan" neljä erilaista Nivean hajustettua saippuaa. Ensi viikolla käydään ostamassa mulle huivi, hattu ja käsineet talvea varten. Perinne ja kunnia-asia, kuulemma. Itse olen ollut kaikesta tästä ylitsevuotavasta ystävällisyydestä hieman hämilläni, koska miten mä ikinä pystyn korvaamaan tän kaiken? Ilmeisesti ei tarvitse. Parasta tässä kaikessa on se, että meillähän ei varsinaisesti edelleenkään ole yhteistä kieltä - vain sekoitus heikkoa saksaa, kourallinen puolankielisiä ilmaisuja, universaalisanasto ja värikäs pantomiimi. Ja paljon ollaan vietetty silti aikaa kahdestaan.


Tommosia se toi jokunen päivä sitten


Ja tollaset teekestit oli muutama ilta sitten

Alempien kerrosten kämppikset ovat jääneet hieman etäisemmiksi kielimuurien ja muiden asioiden (kuten erottavien kerrosten) tähden. Esimerkiksi päätöksemme ottaa internet itsenäisesti taisi suututtaa ainakin yhden (hiton rasittavan) henkilön, ja jonkin aikaa vaikutti siltä, että hän alkaisi hankaloittaa elämäämme täällä. Toivottavasti asia on jo unohtunut... Viikon tai parin päästä kämpässämme järjestetään myös jonkinasteiset tupari-ilonpidot, joista tämä henkilö kätevästi "unohti" ilmoittaa minulle ja kakkukämppikselle. Kiitos tästä!!

Yleensä ottaen elämä on sujunut viime aikoina melko rauhallisissa merkeissä. Erasmus-hommissa en ole ollut mukana oikeastaan ollenkaan, lähinnä tapaan ihmisiä luennoilla ja satunnaisilla luennonjälkeisillä kaljoilla mitä mielenkiintoisimmissa kulmakuppiloissa. Viime lauantaina kävin ulkona toisen kämppiksen kanssa. Dubstepin kärkinimet Skream, Benga, Scuba ja Shackleton saapuivat Poznaniin, joten käytiin jorailemassa kahdeksan tuntia bassorytinän tahtiin.. niska oli mukavan kipeä seuraavat pari päivää. Viime viikolla taas alkoi tuntumaan siltä, että kämpän seinät kaatuvat päälle, joten lähdin torstaina ensimmäiseen erasmusillanviettoon sitten opintojen alkamisen. Hyvää tekikin nähdä vähän muita ihmisiä kuin kämppistä/kämppiksiä..


Ihmisiä dubsteppailemassa

Pelottava maskimies bailasi takanani

Nyt olen toisen kämppiksen kanssa viikonloppureissussa hänen kotipitäjässään Opalenicassa. Erittäin pieni ja mielenkiintoinen kyläpahanen, jonka päänähtävyydet oli tosin koluttu viidessätoista minuutissa. Illalla poiketaan vielä neogoottihautausmaalle (...!?) tai näin ainakin ymmärsin. Täällä pyhäinpäivä on ISO juttu, ja kynttilöitä ja lyhtyjä myydään roppakaupalla joka kulmalla. Pitääpi käydä ensi viikonloppuna katselemassa Poznanissakin, pitäisi kuulemma olla vaikuttava näky iltahämärällä.

Oon kuunnellut musiikkia, tuntenut pientä väsymyksenpoikasta ja odottanut lähes kaikkialla puolassa paitsi Poznanissa satanutta ensilunta. Pistin äitiltä tilaukseen Suomesta talvitakin, -saappaat ja villasukat, eli tulkoon talvi! Meikä on melkein valmis.









Ihan niinku noita kukaan ikinä katsoisi tai kuuntelisi, mutta pistinpähän nyt kuitenkin :-D